FIN  Ensimmäinen "lomaviikko" takana ja nyt huomaan, että on asioita, jotka ovat päivittämättä. Kesäkuun alussa, Ainon ja minun Norjan-reissun aikaan pikkuinen Kata ( Xmas Snowflake in Rivendell Wisher) muutti Puolasta tänne pohjoiseen. Kiitos Annicalle Katan hausta satamasta ja hoidosta emännän kurvaillessa Norjan lukemattomissa liikenneympyröissä ja tunneleissa ( 23/12 Drammen-Saukkola). Tyttösen turkki alkaa olla räjähdyspisteessä, joten kuvaa ei vielä ole tarjolla, sukutaulu yms päivitetään kotisivuille lähiaikoina. Kata asuu täällä Kotipesässä.

Muutakin businesta on tehty, mm. salamannopea kimppaostos Ruotsista, FB-keskustelussa mukana olleet tietävät jo hieman asiasta, mutta kerron lisää kunhan kohde saadaan kotimaahan. Se onkin taas uusi seikkailu.

Tulevana maanantaina saamme vieraita Puolasta, kun yhteistyökumppanini Iza tuo pienet mustat pojat, joista yksi on vielä kotia vailla. Haluaisiko joku mustan käppänäpojan perheenjäsenekseen? Samassa kyydissä saapuu VIP-vieraamme Quickstep BSH von Portenschlag.

Quick pentuna / Quick as a puppy

Sitten niihin varsinaisiin viimeviikon tapahtumiin. Maanantai alkoi eläinlääkärireissulla, aiheena rabies vasta-ainekoe, tällä kertaa Sintistä. Ira-siskolla, jonka piti alunperin muuttaa Skotlantiin, eivät vasta-aineet näytä nousevan, joten Sintti joutunee muuttamaan saarivaltioon mikäli tiitterit kohoavat riittävästi. Iralle etsitään koti täältä kotimaasta. Tämän seikkailun jälkeen trimmattiin, hyvästeltiin Päivikki ja koirat, otettiin vastaan Tommi&kumppanit koirineen ja taas trimmattiin. Sitten kiireesti pakkaamaan autoa, leirille lähtö aamulla aikaisin. 

Tiistaiaamuna kukonkiekaisun aikoihin startti Karjaan kautta kohti Virtoja, kääpiösnautsereiden kesäleiri Lomasaari Marttisessa odotteli. Matkaan meni tietysti monta tuntia ja perille saavuttiin nipin napin ajoissa. Majoitus mukavissa hirsimökeissä, joihin mahtuivat kaksi perinteisen ruumiinrakenteen omaavaa uusiovanhapiikaa ja viisi koiraa pienen uudelleensisustamisen jälkeen. No, eihän siellä huoneessa käyty kuin nukkumassa eikä se vaadi suurta tilaa. Hyvää ruokaa oli tarjolla runsaasti ja täydensimme iltapalavarastoja paikallisessa marketissa. Koulutus leirillä oli toko- ja agilitypainoitteista, johtuen osanottajien kiinnostuksen suuntautumisesta. Muutaman trimmauksesta ja näyttelytoiminnastakin opastusta haluavan sain seurakseni ja näitä oppeja jakaessa ilta sujui mukavasti. Väsyneet koirat emäntineen kömpivät yöpuulle siinä vaiheessa, kun iltakukkujat vasta alkoivat kokoontua.

Reippaat leiriläiset Kata, Kiri ja Kiira

Keskiviikkoaamuna heräsimme 4.30 ja lähdimme luontopolulle. Syy tähän oli se ainoa leirin miinuspuoli eli koirien kiinnipitovelvollisuus. Marttisessa oli muitakin lomalaisia eivätkä näin ollen nelijalkaiset saaneet kirmata vapaina. Sekös otti maalaiskoiria päähän ja päätimmekin viedä ne metsään juoksemaan villeinä ja vapaina. Yökukkujat olivat menneet nukkumaan juuri ennenkuin me aamuvirkut suuntasimme omille poluillemme. Kyllä koirat nauttivatkin, Kiri varsinkaan ei saanut iloaan pysymään sisällään, vaan kiljui ensimmäisen vartin kuin heikkomielinen.  Puolentoistatuntisen riekkumisen jälkeen rauhoittuneet koirat ja emännät palasivat kämpille, turret nukkumaan ja taluttajat ensimmäiselle aamukahville, joka keitettiin hyvinvarustellun mökin keittiössä. Katselimme peilityyntä järvenselkää ja nautimme rauhasta. Varsinainen aamupala oli katettuna klo 8 päärakennuksessa. Näin alkoi taas päivä juosta omaa polkuaan sisältäen koulutusta, luentoja, harjoituksia, ruokaa (!), yhdessäoloa. Illan päätteeksi kokoonnuimme turinoimaan ja kuulostelemaan mielipiteitä päivän annista. Kiitos muuten Karille, että toit valoa elämäämme eli hoidit K-mökin vessaan toimivan valon. Se oli miehekäs teko, muistan sinua iltarukouksessa.

Mortti tuli tyttöjä tapaamaan

Torstaiaamuna lienee akat olleet vähän väsyneitä, kun luontopolulle herättiin vasta 5.30. Herättiin kumminkin ja koirat saivat juosta isommat löysät pois. Tupla-aamupalan jälkeen taas pienet harjoitukset, auton pakkaaminen, shoppailukierros Perinnekylässä (pari mukavaa kylttiä löytyi), lähtökahvit ja loppupalaveri. Kiitos kaikille, mukavaa oli, nähdäänkö ensi kesänä taas? Marttisesta suuntasimme työnantajani mökille syömään ;o) , saunomaan ja uimaan iltapäivän kuumimmaksi ajaksi. Koiratkin saivat nauttia vapaudesta Onni-eurasierin seurassa. Kiitos Sakulle ja Maiskille vieraanvaraisuudesta! Kotiin ajettiin iltauutisille. Kiitos Tommille ja Titille koirien hoidosta ja Annicalle leiriseurasta!!!