FIN  Eilen oli töistä vapaapäivä. Kotona sitä ei mitenkään huomannut, hommaa piisasi koko päiväksi niin, että illalla sammuin kirjaa avaamatta ja sitä ei usein tapahdu. Iltasatu pitää lukea wink. Eeva-tohtori kävi taas kiusaamassa viattomia pentuparkoja. Pennut eivät olleet kuitenkaan koko hommasta moksiskaan, vain pienin tyttö vähän inahti siruneulan tunkeutuessa nahan läpi. Terveitä ovat kaikki ja valmiita muuttamaan omiin koteihinsa. Neljälle pennulle on varmasti kodit ja kaksi ensimmäistä muuttavat jo lauantaina, toiset kaksi vähän myöhemmin. Kahdelle tytölle pitäisi vielä kodit löytää. Selma-äiti lähti omaan kotiinsa eilen. Se olisi halunnut leikkiä pentujensa kanssa, mutta nämä mokomat piranjat vaan kävivät tisseihin kiinni ja sehän sattuu, niillä on jo isot hampaat.

Valkoinen Lenni ja musta Eevi tulivat myös eilen tänne Kotipesään valmistautumaan viikonlopun ensiesiintymisiinsä. Karvat pitäisi jossain välissä laittaa ojennukseen, ovat molemmat melko kesäterässä. No, nythän tässä on hyvin aikaa, kun Vipu-mamma päätti alkaa valmistautua synnytykseen. Laskettu aika olisi vasta ensi tiistaina, mutta saavat pienet jo nytkin tulla maailmaan, kahdeksan viikon keskosraja ohitettiin tiistaina. Niinpä loppuviikko menee Vipun seurassa. Toivottavasti pääsen kuitenkin suunniteltuihin näyttelyihin. Tai no, kaikista tärkeimmät ovat tietenkin Vipu ja pennut, kunpa kaikki sujuisi hyvin yes!